maanantai 7. syyskuuta 2015

Flying Monkeys Smashbomb



Sunnuntai-aamuna metrolla reippaasti länteen ja sitten kävelyä pari kilometria pohjoiseen Junction-alueelle. Helle vaan kiihtyy, iltapäiväksi luvattiin ukkoskuuroja, mutta ei toteutunut. Indie Ale Housen panimo ei vielä auki, joten odotellessa kapeaan, mutta pitkään baariin. Kymmenkunta craftia hanassa, oluiden tyylisuunnat epäselvästi merkitty, mutta pelkällä nimellä valitsemani olut osoittautui IPAksi. Meripihkainen väri, kuohuu terhakkaasti, hiilihappoa paljon. Ei sitrusta, brittiläisempää hedelmäisyyttä. Katkeruus melkein reissun vahvinta. Hyvin kuohkea ja tuore tunnelma, mutta toisaalta hieman nitromaisuuttakin, irlantilaismusiikkia. Toronto, The Hole in the Wall, 6.9.2015.

Ei kommentteja: